Suomen keskipisteessä

Kaavoitushankkeet

NEITTÄVÄNVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE

Kaavoituksen aiemmat vaiheet

Siikalatvan kunta on käynnistänyt Neittävänvaaran alueelle Megatuuli Oy:n (nykyinen Enersense Wind Oy) aloitteesta tuulivoimaa koskevan osayleiskaavan laadinnan. Hanke on tullut vireille 1.10.2021.

Enersense Wind Oy suunnittelee yhteistyössä Valorem Energies Finland Oy:n kanssa Neittävänvaaran tuulivoimahanketta, joka on osa suurempaa Neittävänvaara-Honkalankankaan hankealuetta. Suunnittelualueen laajuus on yhteensä noin 9600 ha. Neittävänvaaran tuulipuiston osuus alueesta on noin 6100 ha. Sunnittelualuekokonaisuus sijaitsee noin 21 kilometrin päässä Vaalan keskustasta lounaaseen ja 24 kilometriä Siikalatvan keskustasta koilliseen. Suunnittelualuetta lähin kylä on alueen lounaispuolella noin 2 kilometrin etäisyydellä sijaitseva Mäläskä. Lähin taajama on noin 4 kilometrin etäisyydellä hankelalueen länsipuolella sijaitseva Kestilä.

Siikalatvan Neittävänvaaran suunnittelualueelle on suunniteltu sijoitettavaksi 24 tuulivoimalaa. Vaalan Honkalankankaan puoliselle alueelle on suunniteltu 18 tuulivoimalaa, joten hankkeen voimaloiden kokonaismäärä on enintään 42 tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden yksikköteho on alustavasti 7,5–10 MW, tällöin Neittävänvaaran tuulivoimapuiston kokonaiskapasiteetti olisi noin 180–240 MW. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä.

Siikalatvan kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 7.5.2024 asettaa Neittävänvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)nähtäville. OAS pidetään nähtävillä 10.5.–10.6.2024 välisen ajan kaavahankkeen nettisivuilla osoitteessa https://siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet.
Aineisto on nähtävillä myös Pulkkilan kunnantalolla sekä Kestilän kirjastolla.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat kirjalliset vapaamuotoiset mielipiteet tulee jättää viimeistään 10.6.2024 joko sähköisesti osoitteeseen siikalatvan.kunta@siikalatva.fi tai postitse osoitteeseen Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila.

Hankkeessa järjestetään 14.5.2024 klo 17.00 alkaen yleisötilaisuus, jossa esitellään OAS ja YVA-ohjelma, Kestilän seurakuntatalolla osoitteessa Kestilänraitti 1a, 92700 Kestilä. Ovet avoinna klo 16.30 alkaen (kahvitarjoilu). Yleisötilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Yleisötilaisuuden linkkiosoite julkaistaan kunnan kotisivuilla ajankohtaisissa uutisissa www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset sekä kaavahankkeen nettisivuilla https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet

Samaan aikaan kaavoituksen kanssa laadittavan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aineisto löytyy ELY-keskukseninternetsivuilta osoitteesta https://www.ymparisto.fi/neittavanvaarantuulivoimahankeYVA

LISÄTIETOJA ANTAVAT:

SIIKALATVAN KUNTA: Tekninen johtaja Perttu Haapalahti p. 044 5118 601, perttu.haapalahti@siikalatva.fi

KAAVAKONSULTTI: Ramboll Finland Oy Projektipäällikkö Annukka Rajala p. 044 566 5613, annukka.rajala@ramboll.fi

KAAVOITUKSESTA VASTAAVA: Enersense Wind Oy Projektipäällikkö Antti Leinonen p. 040 749 9494, antti.leinonen@enersense.com

Liitteenä:

Neittävänvaaran tuulivoimahanke OAS

Kaavaluonnos nähtäville

Valorem Energies Finland Oy suunnittelee tuulivoimahanketta, joka sijaitsee Siikalatvan Neittävänvaaran alueella, Siikalatvan ja Vaalan kuntarajalla. Suunnittelualue rajautuu itäreunastaan Vaalan kuntarajaan. Kaavan luonnosvaiheessa osayleiskaavan suunnittelualueen laajuus on noin 6000 hehtaaria. Kaava-alue tarkentuu mahdollisesti vielä kaavaprosessin edetessä.

Suunnittelualuetta lähin taajama on suunnittelualueen länsipuolella sijaitseva Kestilä noin 4 kilometrin etäisyydellä lähimmästä suunnitellusta tuulivoimalasta. Lähimpiä kyliä ovat Neittävänjokivarressa sijaitsevat Mäläskä ja Leiviskänranta noin 2 kilometrin etäisyydellä lähimmästä suunnitellusta tuulivoimalasta.

Neittävänvaaran tuulivoima-alueelle suunnitellaan rakennettavaksi enintään 29 yksikköteholtaan noin 7,5–10 MW tuulivoimalaitosta, joiden yhteenlaskettu teho on noin 218–290 MW. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Hankkeen sähkönsiirto on suunniteltu toteutettavan hankealueen koillispuolella sijaitsevalla Nuojuankankaan sähköasemalla.

Osana ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on laadittu luonnonsuojelulain 35 §:n mukainen Natura-arviointi Rumala-Kuvaja-Oudonrimmet (FI1200800, SAC/SPA) Natura-alueelle.

Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain (AKL) 77a § mukaisena oikeusvaikutteisena kaavana siten, että rakentamisluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.

Yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot asetetaan nähtäville Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksellä 10.2.2026 § 50.

Yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot ovat julkisesti nähtävillä lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten 16.2.-31.3.2026. Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää kaavaluonnoksesta mielipiteitä.

Siikalatvan kunta pyytää lausuntoja ja mielipiteitä myös kaavaluonnosaineiston liitteenä olevasta Rumala-Kuvaja-Oudonrimmet Natura-arvioinnista.

Kaavaluonnosta koskevat mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 31.3.2026 kirjallisina osoitteeseen:

Siikalatvan kunta, hallintokeskus
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila tai siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Neittävänvaaran osayleiskaavan luonnosvaiheen aineistot ovat saatavilla Kestilän kirjastolta, Siikalatvan kunnantalolta sekä Siikalatvan kunnan internetsivuilta osoitteessa https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/.

Yleisötilaisuus

Kaavan luonnosvaiheessa järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus 10.3.2026 klo 17-19 Kestilän seurakuntatalolla, Kestilänraitti 4D, 92700 Kestilä. Tilaisuudessa esitellään myös yhteisvaikutusten arviointiselostusta. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki sekä ohjeet etäosallistumiseen tulevat kunnan yllä olevaan kaavoituksen internetosoitteeseen sekä ajankohtaisiin uutisiin www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset. Tervetuloa!

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila

Perttu Haapalahti
Tekninen johtaja, p. 044 511 8601 perttu.haapalahti@siikalatva.fi

Hankkeesta vastaava
:
Valorem Energies Finland Oy
Henna Hyttinen
Projektipäällikkö, p. 044 033 2607 henna.hyttinen@valorem-energie.com

Kaavaa laativa konsultti:
Ramboll Finland Oy
Annukka Rajala
Projektipäällikkö, p. 044 566 5613 annukka.rajala@ramboll.fi

Kaavaluonnosaineisto:

Neittavanvaara_TVOYK_Luonnos_10022026_Kaavaselostus
Neittävänvaara_TVOYK_Luonnos_10022026
Liite_1_Neittavanvaara_OAS_04042024_tark_10022026
Liite_2_Arkeologiset_inventoinnit
Liite_3_Luontoselvitys_julkinen_versio_ja_liite_3-0
Liite_3-1_Voimalapaikkojen_kasvillisuuden_kuvaus_kohdekortit
Liite_3-2_Pistelaskentojen_tulokset
Liite_3-3_Kevatmuutontarkkailun_tulokset_2022
Liite_4_Metsapeuraselvitys
Liite_4-1_Metsapeuran_lentolaskentaselvitys_FCG_2023
Liite_5_Natura_arviointi_Rumala_Kuvaja_Oudonrimmit
Liite_6_Neittavanvaara_nakymaalueanalyysi
Liite_7_Havainnekuvat

 

KIVINEVAN TUULI- JA AURINKOPUISTOHANKE

Kaavoituksen aiemmat vaiheet

Siikalatvan Kivinevan, Hautakankaan, Tuohisaarennevan, Lehtinevan ja Karkulehdon alueelle on tarkoitus laatia osayleiskaava aurinko- ja tuulivoimahanketta varten (MRL § 77). Kaavoitettava aurinko- ja tuulivoimapuiston hankealue on kooltaan noin 3800 ha ja se sijaitsee Siikalatvan taajama-alueen luoteispuolella noin 5 kilometrin etäisyydellä Hyvärilän kylästä pohjoiseen. Kaavalla tutkitaan alustavasti noin 28 tuulivoimalan sijoittamista alueelle. Tuulivoimalat ovat kokonaiskorkeudeltaan noin 300 metriä. Lisäksi alueelle sijoitetaan aurinkovoimaloita. Tämän lisäksi huomioidaan erikseen hankkeen edellyttämät sähkönsiirtoalueet, jotka sijoittuvat Siikalatvan kunnan alueelle. Hanke edellyttää YVA-menettelyä, sillä tuulivoimaloiden lukumäärä ylittää 10 kappaletta. Tavoitteena on arvioida hankkeen vaikutukset laaja-alaisesti YVA-menettelyssä ja osayleiskaavoituksessa.

Yleiskaava on tullut vireille Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksellä 5.6.2023 § 178. Kunnanhallitus päätti asettaa Kivinevan aurinko- ja tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidettiin nähtävillä 20.9.-23.10.2023 välisen ajan Siikalatvan kunnantalolla (Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila) sekä kunnan internet-sivuilla
https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet.

Nähtävilläoloaikana osalliset voivat esittää osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevia mielipiteitä. Kunnanhallitukselle osoitetut mielipiteet tuli toimittaa nähtävilläoloaikana kirjallisesti osoitteeseen Siikalatvan kunta, hallintokeskus Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila tai sähköpostitse siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Kaavoituksesta pidettiin hankkeen YVA-menettelyn kanssa yhteinen Yleisötilaisuus ma 2.10.2023 klo 17–19, Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa oli kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Tilaisuuteen oli mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä.

Linkki etäosallistumiseen: Kivinevan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Siikalatva (ymparisto.fi)

Lisätietoja antoivat:

Siikalatvan kunta: tekninen johtaja Perttu Haapalahti p. 044 5118 601, sähköposti: perttu.haapalahti@siikalatva.fi.

Kaavaa laativa konsultti: A-Insinöörit Civil Oy, arkkitehti, johtava konsultti Katri Peltoniemi,
p. 041 731 6439, sähköposti: katri.peltoniemi@ains.fi.

Hankkeesta vastaava: Kivinevan Tuulipuisto Ky, projektipäällikkö Miia Istolahti/ Etha Wind,
p. 050 354 6727, miia.istolahti@ethawind.com

LIITTEET:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kivinevan tuulivoimaosayleiskaava 5.6.2023

Kaavaluonnos nähtäville

Taaleri Energia Oy:n omistama hankeyhtiö Kivinevan Tuulipuisto Ky suunnittelee tuuli- ja aurinkovoimahanketta Siikalatvan Kivinevan alueelle yhteensä noin 3800 hehtaarin kokoiselle alueelle. Hankealue sijaitsee noin 3,6 kilometriä Siikalatvan Pulkkilan kuntakeskuksesta länteen. Kivinevan hankealue rajoittuu lännessä Leuvannevan tuulivoimahankkeen suunniteltuun alueeseen ja hankealueen pohjoispuolelle suunnitellaan Taikkonevan tuulivoimahanketta. Kivinevan hankealueelle suunnitellaan enintään 28 tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 8–10 megawattia (MW). Lisäksi hankealueelle suunnitellaan kahta aurinkoenergian tuotantoaluetta, joiden yhteispinta-ala on enintään 229 hehtaaria.

Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain (AKL) 77a § mukaisena oikeusvaikutteisena kaavana siten, että rakentamisluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.

Yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot asetetaan nähtäville Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksellä 18.11.2025 § 352.

Yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot ovat julkisesti nähtävillä lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten 20.11.-31.12.2025.

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää kaavaluonnoksesta mielipide. Kaavaluonnosta koskevat mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 31.12.2025 kirjallisina osoitteeseen:

Siikalatvan kunta, hallintokeskus Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila tai siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Yleisötilaisuus

Kivinevan osayleiskaavan luonnosvaiheen aineistot ovat saatavilla Pulkkilan ja Rantsilan kirjastoilta, Siikalatvan kunnantalolta sekä Siikalatvan kunnan internetsivuilta osoitteessa https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/. Kaavan luonnosvaiheessa järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 3.12.2025 klo 17-19 Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa esitellään myös yhteisvaikutusten arviointiselostusta. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki sekä ohjeet etäosallistumiseen tulevat kunnan yllä olevaan kaavoituksen internetosoitteeseen sekä ajankohtaisiin uutisiin www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset. Tervetuloa!

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila

Perttu Haapalahti Tekninen johtaja, puh. 044 511 8601 perttu.haapalahti@siikalatva.fi

Hankkeesta vastaava:
Etha Oy Miia Istolahti, puh. 050 354 6727 miia.istolahti@etha-consultancy.com

Kaavaa laativa konsultti:
A-Insinöörit Suunnittelu Oy Katri Peltoniemi, puh. 041 731 6439, katri.peltoniemi@ains.fi

Kaavaluonnosaineisto:

Siikalatvan Kivineva Tuulivoima OYK A-Ins saavutettava 20251118
Liite 1 Yleiskaavakartta 1 10 000
Liite 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)_saavutettava
Liite 3 OAS-vaiheen palautteiden kooste ja vastineet
Liite 4 Meluselvitys, Kivinevan tuulipuisto, Etha 2024
Liite 5 Välkeselvitys, Kivinevan tuulipuisto, Etha 2024
Liite 6 a Kivineva tuulivoimapuistoalueen ja sähkönsiirtoreitin arkeologinen inventointi, Heilu Oy, 2023
Liite 6 b Kivinevan tuulivoimapuistoalueen arkeologinen täydennysinventointi, Heilu Oy, 2024
Liite 7 Kivinevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen sähkönsiirtolinjavaihtoehdon SVE3n luontoselvitykset, Faunatica Oy, 2023–2024 (julkinen)
Liite 8 Siikalatvan Kivinevan tuuli- ja aurinkovoimahanke, Maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2025
Liite 9 Kivinevan tuuli- ja aurinkovoimahanke Asukaskyselyn tulokset, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2024
Liite 10 Kivinevan osayleiskaavan hulevesiselvitys, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2024
Liite 11 Hiilitaselaskenta Kivinevan hybridihankkeelle, Etha, 2025
MKY liite 1. Näkyvyysalueanalyysit – Kivineva
MKY liite 2. Näkyvyysalueanalyysit yhteisvaikutuksista – Kivineva
MKY liite 3. Tuulivoimaloiden havainnekuvat 1–3 – Kivineva
MKY liite 4. Tuulivoimaloiden havainnekuvat 4 – Kivineva
MKY liite 5. Tuulivoimaloiden havainnekuvat 5 – Kivineva
MKY liite 6. Tuulivoimaloiden havainnekuvat 6 – Kivineva
MKY liite 7. Tuulivoimaloiden havainnekuvat 7 – Kivineva
MKY liite 8. Tuulivoimaloiden havainnekuvat 8–9 – Kivineva
MKY liite 9. Tuulivoimaloiden havainnekuvat 10–12 – Kivineva
MKY liite 10. Tuulivoimaloiden havainnekuvat 13 – Kivineva

 

LEUVANNEVAN TUULI- AURINKOVOIMAPUISTOHANKE

Kaavoituksen aiemmat vaiheet

Uusiutuva Energia Suomi Oy suunnittelee enintään 89 tuulivoimalasta koostuvan tuulivoimapuiston rakentamista Siikalatvan kunnan länsiosaan. Tuulivoimapuiston hankealue on noin 120 km2 ja se sijaitsee noin kolme kilometriä Rantsilan taajamasta lounaaseen ja noin 12 kilometriä Pulkkilan taajaman luoteispuolella. Hankealue kuuluu Siikalatvan kuntaan ja sen eteläosassa on hieman alle 600 hehtaarin kokoinen Siikajoen enklaavi, joka on myös osa hanketta.

Siikalatvan kunnanhallitus on hyväksynyt kaavoitusaloitteen omalta osaltaan 27.9.2021 (§ 261).

Yleiskaava on tullut vireille Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksellä 9.5.2022 (§ 111).

Kaavat laaditaan erillisinä molemmille kunnille siten, että kaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on yhtenäinen hankepaikkakunnilla Siikalatvalla ja Siikajoella. Kaavaluonnokset ja -ehdotukset laaditaan kuntiin erillisinä. Aineistojen kuulemiset toteutetaan erikseen molemmissa kunnissa.

Leuannevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laadinnan tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimapuiston sijoittuminen alueelle ja mahdollistaa korkeintaan 89 voimalaa suunnittelualueella. Kunkin tuulivoimalan yksikköteho on enintään 10 MW ja tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus enimmillään 310 metriä. Tuulipuisto tulee koostumaan tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista sekä tuulipuiston sähköasemasta. Leuvannevan hankkeessa on kaksi potentiaalista liittymispistettä valtakunnan sähköverkkoon: Raahen Lumijärven tai Haapaveden uusi sähköasema, jotka molemmat ovat suunnitteluvaiheessa. Hankkeessa rakennetaan voimajohto toiselle edellä mainituista sähköasemista.

Hankkeen toteuttaminen edellyttää tuulivoimapuiston rakentamisen mahdollistavan osayleiskaavan laatimisen alueelle. Yleiskaavan käyttöä tuulivoimarakentamisessa koskeva MRL:n muutos (134/2011) tuli voimaan 1.4.2011. Muutoksen myötä ns. tuulivoimakaavalla voidaan suunnitella tuulivoimarakentamista siten, että rakennusluvat voidaan myöntää suoraan yleiskaavan nojalla. Tämä osayleiskaava laaditaan MRL:n 77 a §:n mukaisena kaavana siten, että rakennusluvat voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.

Tuulivoimayleiskaavojen vireille tulon yhteydessä on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Kuntien asukkailla ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä OAS:ssa esitetyistä osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmistä sekä kaavojen suunnitelluista selvityksistä ja vaikutustenarvioinnista. osoitteella:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavoitusprosessin aikana.

Osayleiskaavan Siikalatvan kuntaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin nähtävillä 20.6. – 20.8.2022 välisen ajan Siikalatvan kunnantalolla (Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila), Rantsilan kirjastolla (Kunnantie 1, 92500 Rantsila) sekä kunnan internetsivuilla.

Kaavoituksesta pidettiin erillinen etäyleisötilaisuus torstaina 4.8.2022.

Kaavaa laativa konsultti: AFRY Finland Oy, kaavoituksen projektipäällikkö Ismo Vendelin, puh. 050 326 3557, sähköposti: etunimi.sukunimi@afry.com.

Hankkeesta vastaava: VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy, projektipäällikkö Olli Kiviniemi, puh. 040 765 5224, sähköposti: etunimi.sukunimi@vsb.energy

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kaavaluonnos nähtäville

VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy suunnittelee tuulivoimapuiston sekä aurinkovoima-alueiden rakentamista Siikalatvan kunnan Leuvannevalle sekä hankealueeseen sisältyvälle Siikajoen kunnan osa-alueelle (eksklaavi). Tuuli- ja aurinkovoimapuiston alueelle suunnitellaan enintään 41 tuulivoimalan rakentamista, joista 39 tuulivoimalaa sijoittuu Siikalatvan kunnan alueelle ja kaksi Siikajoen kunnan osa-alueelle. Aurinkovoimaloita suunnitellaan yhteensä noin 120–600 hehtaarin alueelle. Kunkin tuulivoimalan yksikköteho on noin 6–10 megawattia (MW) ja kokonaiskorkeus enimmillään 310 metriä.

Hankealue sijaitsee lähimmillään noin yhdeksän kilometriä Siikalatvan Rantsilan taajaman eteläpuolella ja lähimmillään noin 11 kilometriä Siikalatvan keskustan taajama-alueen länsipuolella.

Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain (AKL) 77a § mukaisena oikeusvaikutteisena kaavana siten, että rakentamisluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.

Yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot asetetaan nähtäville Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksellä 28.10.2025 § 327.

Yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot ovat julkisesti nähtävillä lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten 29.10.-5.12.2025.

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää kaavaluonnoksesta mielipide. Kaavaluonnosta koskevat mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 5.12.2025 kirjallisina osoitteeseen:

Siikalatvan kunta, hallintokeskus
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila tai siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Leuvannevan yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot ovat saatavilla Pulkkilan ja Rantsilan kirjastoilta, Siikalatvan kunnantalolta sekä Siikalatvan kunnan internetsivuilta osoitteessa https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/.

Yleisötilaisuus

Kaavan luonnosvaiheessa järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 12.11.2025 klo 18-20 Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa esitellään myös yhteisvaikutusten arviointiselostusta. Yleisöllä on mahdollisuus vapaamuotoiseen keskusteluun hankkeesta vastaavan ja konsultin kanssa tapahtumapaikalla ennen yleisötilaisuutta klo 17–18. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 17.00 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki sekä ohjeet etäosallistumiseen tulevat kunnan yllä olevaan kaavoituksen internetosoitteeseen sekä ajankohtaisiin uutisiin www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset. Tervetuloa!

Linkki etänä osallistumiseen

 

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila

Perttu Haapalahti
Tekninen johtaja, puh. 044 511 8601 perttu.haapalahti@siikalatva.fi

Hankkeesta vastaava
:
Uusiutuva Energia Leuvanneva Oy
Mika Hytönen, puh. 040 722 4417, mika.hytonen@vsb.energy

Kaavaa laativa konsultti:
AFRY Finland Oy
Ismo Vendelin, puh 050 326 3557, ismo.vendelin@afry.com

Leuvanneva_osayleiskaava_luonnos_30.9.2025_Siikalatva
Leuvanneva_osayleiskaavaselostus_Siikalatva_30092025
Liite1_Leuvanneva_OAS_Siikalatva_30092025
Liite2_Leuvanneva_osayleiskaavat_VON_31012025_muistio
Liite3_Leuvanneva_asukaskyselyraportti_2024
Liite4_Leuvannevan_ havainnekuvat
Liite5_Leuvannevan_arkeologinen inventointi 2022-2023
Liite6_Leuvanneva_luontoselvitys_FINAL
Liite10b_Natura_Leuvanneva_julkinen
Liite11_Leuvanneva_ilmasto_arviointimenetelmät
Liite12_Leuvanneva_Melumallinnus_tekninen raportti
Liite13_Leuvanneva_Välkeselvitys_2024_09_05
Liite14_Leuvanneva_vaikutusten_merkittävyys
Liite15_VSB-Leuvanneva-A3-liitteet-01-10-v.2.1_Opt
Liite16_Leuvannevan_hankkeen_aikataulu
Liite17_Kaava-alueen_ulkopuolinen_sahkonsiirto
Liite18_Palauteraportti_Leuvanneva_Siikalatva_06102025

 

PULKKILAN JA RANTSILAN KIRKONKYLIEN OSAYLEISKAAVOJEN MUUTOS JA LAAJENNUSTYÖ

Siikalatvan kunnanhallitus on kokouksessaan 7.4.2025 § 99 päättänyt käynnistää Pulkkilan ja Rantsilan osayleiskaavojen muutos- ja laajennustyön.

Oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa osoitetaan valtatien 4 uusi linjaus Pulkkilan ja Rantsilan kirkonkylien kohdalla ja siihen liittyvät uudet tiejärjestelyt sekä sovitetaan asumisen, teollisuuden, kaupan ym. aluevaraukset uusiin tieyhteyksiin.

Pulkkilan ja Rantsilan osayleiskaavojen muutokset sekä niiden rinnalla laadittava aluevaraussuunnitelma perustuvat vuonna 2021 valmistuneeseen VT 4 Pulkkila-Haurukylä toimenpideselvitykseen. Selvityksessä on määritetty pitkän aikavälin tavoitetilan toimenpiteet yhteensä noin 60 km pituiselle valtatiejaksolle, joka sijoittuu Siikalatvan, Limingan ja Tyrnävän kuntien alueelle. Pulkkila–Haurukylä-osuudella tavoitellaan tasaista raskaan liikenteen minimimatka-ajan mahdollistavaa ajonopeutta ympäri vuorokauden ja läpi vuoden.

Pulkkilan ja Rantsilan kirkonkylien osayleiskaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat (OAS) asetetaan nähtäville Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksillä 28.10.2025 § 328-329.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat julkisesti nähtävillä mielipiteiden esittämistä varten 29.10.-31.12.2025.

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää mielipiteitä osallistumis- ja arviointisuunnitelmista. Mielipiteet pyydetään toimittamaan nähtävilläoloaikana kirjallisesti osoitteella:

Siikalatvan kunta, hallintokeskus

Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila tai siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat saatavilla Rantsilan kirjastolta, Siikalatvan kunnantalolta sekä Siikalatvan kunnan internetsivuilta osoitteessa https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/.

Kaavan aloitusvaiheessa järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus torstaina 11.12.2025 klo 17-20 Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa esitellään Pulkkilan ja Rantsilan osayleiskaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat sekä ELY-keskuksen 4-tien linjauksen aluevaraussuunnitelmaa. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila

Perttu Haapalahti Tekninen johtaja, puh. 044 511 8601 perttu.haapalahti@siikalatva.fi

Kaavaa laativa konsultti:
Projoplan Oy
Petri Tuormala Arkkitehti, puh. 040 575 61 07 petri.tuormala@projo.fi

OAS_Pulkkila_20_10_2025
OAS_Rantsila_20_10_2025

 

PEURANEVAN AURINKO- JA TUULIVOIMAPUISTOHANKE

Semecon Oy on tehnyt 28.2.2022 kaavoitusaloitteen Siikalatvan kunnalle osayleiskaavan laatimisesta Peuranevan alueelle. Siikalatvan kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 31.3.2022 § 74 Semecon Oy:n kaavoitusaloitteen ja päättänyt käynnistää Peuranevan aurinko- ja tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisen AKL 77 §:n mukaisena yleiskaavana.

Semecon Oy hankeyhtiöineen KSFR Peuraneva Wind Oy ja KSFR Peuraneva Solar Oy suunnittelee aurinko- ja tuulivoimapuistoa Siikalatvan kunnan ja Raahen kaupungin alueelle. Suunnittelualue sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Siikalatvan keskustaajamasta luoteeseen ja noin 52 kilometriä Raahen keskustasta kaakkoon. Hankealueen kokonaispinta-ala on noin 1500 hehtaaria, josta aurinkovoiman tarkastelualue on enintään noin 1300 hehtaaria.

Tuulivoimaloiden lukumäärä tulee olemaan enintään 5 kpl, joista kolme voimalapaikkaa sijoittuu Siikalatvan kunnan ja kaksi voimalapaikkaa Raahen kaupungin puolelle. Tuulivoimaloiden yksikköteho on 7–10 MW eli tuulivoimapuiston kokonaisteho olisi 35–50 MW. Voimaloiden suunniteltu kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä.

Aurinkovoimaloiden alue sijoittuu kokonaisuudessaan Siikalatvan kunnan puolelle. Lisäksi aurinko- ja tuulivoimapuistoa varten rakennetaan uusi 400 kV:n voimajohto Raahen Lumijärven suunnitteilla olevalle sähköasemalle.

Kaava laaditaan oikeusvaikutteisena alueidenkäyttölain 42 §, 77a § ja 77b § vaatimalla tarkkuudella, jolloin kunta voi myöntää rakentamisluvat tuulivoimaloille osayleiskaavan perusteella.

Peuranevan aurinko- ja tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) on käynnistynyt samanaikaisesti kaavoitusprosessin kanssa. YVA:n yhteydessä tutkitaan hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia.

Siikalatvan kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 17.6.2025 § 205 asettaa Peuranevan aurinko- ja tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville. OAS pidetään nähtävillä 22.10.–24.11.2025 välisen ajan kaavahankkeen nettisivuilla osoitteessa https://siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet.

Kaava-aineistot ovat saatavilla Rantsilan kirjastolta ja Siikalatvan kunnantalolta sekä Siikalatvan kunnan internetsivuilta osoitteessa https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat kirjalliset mielipiteet tulee jättää viimeistään 24.11.2025 osoitteeseen:

Siikalatvan kunta, hallintokeskus
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila tai siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Yleisötilaisuus

Hankkeessa järjestetään 3.11.2025 klo 17.00 alkaen yleisötilaisuus, jossa esitellään OAS ja YVA-ohjelma, Siikalatvan kunnan valtuustosalissa osoitteessa Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Yleisötilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki sekä ohjeet etäosallistumiseen tulevat kunnan yllä olevaan kaavoituksen internetosoitteeseen sekä ajankohtaisiin uutisiin www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset. Tervetuloa!

Samaan aikaan kaavoituksen kanssa laadittavan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aineisto löytyy ELY-keskuksen internetsivuilta osoitteesta www.ymparisto.fi/peuraneva-tuulivoima-YVA

Linkki etänä osallistumiseen

Ohjeet etänä osallistumiseen

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila
Tekninen johtaja, Perttu Haapalahti, puh. 044 511 8601 perttu.haapalahti@siikalatva.fi

Kaavakonsultti:

Ramboll Finland Oy, Projektipäällikkö Annukka Rajala, puh. 044 566 5613 annukka.rajala@ramboll.fi

Hankkeesta vastaava:
Semecon Oy, projektipäällikkö Aku Rasmus, puh. 050 535 2738, aku.rasmus@semecon.fi

Liitteenä:

TOYK_Peuraneva_OAS_Siikalatva_10062025_tark_18092025

 

TAIKKONEVAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE

Kaavoituksen aiemmat vaiheet

Siikalatvan kunta on käynnistänyt Taikkonevan alueelle tuulivoimaa koskevan osayleiskaavan laatimisen Prokon Wind Energy Finland Oy:n kaavoitusaloitteesta. Hanke on tullut vireille 5.11.2021. Hankealue sijoittuu Siikalatvan kunnan länsiosaan, Siikajoen, Raahen ja Haapaveden kunnanrajojen, Uljuan tekoaltaan, Siikajoen ja Raahentien väliselle alueelle. Hankealueen koko on noin 5180 hehtaaria.

Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa Taikkonevan alueelle enintään 40 tuulivoimalan rakentaminen laatimalla MRL 77 a §:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan tuulivoimalan rakennusluvan myöntämisen perusteena. Kaavaprosessin kanssa samaan aikaan hankkeesta laaditaan YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA).

Kaavaluonnos nähtäville

Taikkonevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan luonnos on valmistunut. Siikalatvan kunnanhallitus on päättänyt 11.3.2024 kokouksessaan asettaa Taikkonevan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen nähtäville. Kaavaluonnos pidettiin nähtävillä 20.3.–20.5.2024 välisen ajan kaavahankkeen nettisivuilla osoitteessa https://siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet. Aineisto on ollut nähtävillä myös Siikalatvan kunnantalolla sekä Pulkkilan ja Rantsilan kirjastoilla.

Osayleiskaavan luonnoksessa on osoitettu tuulivoimaloiden rakentamisalueet enintään 41 voimalalle. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enimmillään 300 metriä. Kaavaratkaisussa alue on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, jolle saa sijoittaa tuulivoimaloita niille osoitetuille alueille (tv-1). Voimaloiden tarkka sijainti tv-alueen sisällä määritellään rakennusluvan yhteydessä. Kaavassa on osoitettu voimaloiden vaatimat tielinjaukset, jotka ovat osittain olemassa olevia ja osittain uusia.

Kaavaluonnosta koskevat kirjalliset mielipiteet tuli jättää viimeistään 20.5.2024 joko sähköisesti osoitteeseen siikalatvan.kunta@siikalatva.fi tai postitse osoitteeseen Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila.

Hankkeessa järjestettiin to 10.4.2024 klo 18.00 alkaen yleisötilaisuus, jossa esiteltiin kaavaluonnos ja YVA-selostus, Siikalatvan valtuustosalissa osoitteessa Pulkkilantie 4. Ovet avoinna klo 17.30 alkaen. Yleisötilaisuuteen oli mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Yleisötilaisuuden linkkiosoite julkaistiin kunnan kotisivuilla ajankohtaisissa uutisissa www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset sekä kaavahankkeen nettisivuilla https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet.

Samaan aikaan kaavoituksen kanssa laadittavan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aineisto löytyy ELY-keskuksen internetsivuilta osoitteesta https://www.ymparisto.fi/taikkonevantuulivoimaYVA.

Taikkoneva kaavaselostus_luonnos_20240208
Taikkoneva_Kaavaluonnos_20240208
Liite_1_29012024_OAS_Taikkonevan_tuulivoimapuiston_osayleiskaava
Liite_2_YVA-ohjelmasta_saadun_palautteen_huomioiminen
Liite_3_Arkeologinen_inventointiraportti
Liite_4_Näkymäalueanalyysi_ja_havainnekuvasovitteet
Liite_5_Luonto-_ja_linnustoselvitysraportti
Liite_6_Asukaskyselyn_yhteenveto
Liite_7_Melu-_ja_varjostusmallinnusraportti
Liite_8_Natura-arviointi_Haapaveden_lintuvedet_ja_suot
Liite_9_Natura-arviointi_Korkattivuori
Liite_10_Liitekartta_hankevaihtoehdoista_A3
Liite_11_Liitekartta_selvitysaluekartta_A3

Kaavaehdotus nähtäville

PROKON Wind Energy Finland Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Siikalatvan kuntaan, Siikalatvan Pulkkilan keskustan pohjoispuolelle. Suunnittelualue sijaitsee noin 11 kilometriä Siikalatvan Rantsilan taajama-alueesta etelään ja 9 kilometriä Siikalatvan Pulkkilan taajama-alueesta luoteeseen. Kaava-alue rajautuu länsipuoleltaan Fingridin voimajohtoon sekä Leuvannevan suunnitteilla olevaan tuulivoimahankealueeseen. Kaava-alueen eteläpuolella sijaitsee suunnitteilla oleva Kivinevan tuulivoimahanke-alue. Taikkonevan kaava-alueelle suunnitellaan enintään 31 tuulivoimalan rakentamista. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enimmillään noin 300 metriä. Suunniteltujen tuulivoimaloiden yksikköteho on enintään noin 10 MW, jolloin kokonaisteho olisi arviolta noin 310 MW.

Yleiskaavat laaditaan oikeusvaikutteisina, MRL 77 a §:n mukaisesti, jolloin niitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Yleiskaavan ehdotusvaiheen aineistot asetetaan nähtäville Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksellä 25.9.2025 § 284.

Yleiskaavan ehdotusvaiheen aineistot ovat julkisesti nähtävillä lausuntojen ja muistutuksien esittämistä varten 2.10.-3.11.2025.

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää yleiskaavan ehdotusvaiheen aineistosta muistutus. Muistutukset pyydetään toimittamaan nähtävilläoloaikana kirjallisesti osoitteella:

Siikalatvan kunta, hallintokeskus
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila
siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Taikkonevan yleiskaavan ehdotusvaiheen aineistot ovat saatavilla Pulkkilan ja Rantsilan kirjastoilta, Siikalatvan kunnantalolta sekä Siikalatvan kunnan internetsivuilta osoitteessa https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/.

Yleisötilaisuus

Kaavojen ehdotusvaiheessa järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus torstaina 9.10.2025 klo 17–19, Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki etäosallistumiseen tulee kaavoitushankesivulle sekä ajankohtaisiin uutisiin www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset. Tervetuloa!

LINKKI ETÄNÄ OSALLISTUMISEEN

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila

Perttu Haapalahti
Tekninen johtaja, puh. 044 511 8601 perttu.haapalahti@siikalatva.fi

Kaavoja laativa konsultti:

FCG Finnish Consulting Group Oy
Puistokatu 2 A, 40100 Jyväskylä

Arto Sipinen
Projektipäällikkö, puh. 041 731 9560 arto.sipinen@fcg.fi

Hankkeesta vastaava:

Prokon Wind Energy Finland Oy
Pitkäkatu 34 B, 65100 Vaasa

Marja Meriluoto
Projektipäällikkö, puh. 040 046 9059 m.meriluoto@prokon.net

Taikkoneva_ehdotus_kaavaselostus
Taikkoneva_Ehdotus_20250814
Liite_1_OAS_Taikkonevan_tuulivoimapuiston_osayleiskaava
Liite_2_Perustellun_päätelmän_huomioiminen_Taikkoneva
Liite_3_Arkeologinen_inventointiraportti
Liite_4_Näkemäalueanalyysit ja valokuvasovitteet_Taikkoneva 2025
Liite_5_Luonto-_ja_linnustoselvitysraportti
Liite_6_Asukaskyselyn_yhteenveto
Liite_7_Melu- ja varjostusraportti_kaavaehdotus
Liite_8_JULKINEN_Natura-arviointi_Haapaveden_lintuvedet_ja_suot_Täydennetty_2025
Liite_9_Natura-arviointi_Korkattivuori
Liite_10_Liitekartta_selvitysaluekartta_A3
Liite_11_Vastineraportti_mielipiteisiin_Taikkoneva


TUULIKAARRON TUULIVOIMAPUISTOHANKE

Kaavoituksen aiemmat vaiheet

Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee Tuulikaarron tuulivoimapuistoa Siikalatvan ja Kärsämäen kuntiin, kuntarajan ja valtatien 4 molemmille puolille.

Puhuri Oy on tehnyt yleiskaavojen laadinnasta aloitteen Siikalatvan ja Kärsämäen kunnille. Siikalatvan kunnanhallitus on hyväksynyt aloitteen 18.05.2020 § 95 ja päättänyt yleiskaavoituksen käynnistämisestä.

Yleiskaava on tullut vireille Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksillä 15.2.2021 § 46 ja § 47.

Tuulikaarron tuulivoimapuiston hankealue muodostuu yhteensä neljästä eri osayleiskaava-alueesta, joista kaksi on Siikalatvan ja kaksi Kärsämäen kunnan puolella. Kaava-alueille suunnitellaan enintään noin 53 uuden tuulivoimalan rakentamista. Voimalat toteutetaan enintään 300 metriä korkeina. Tuulivoimaloista sijoittuu alustavasti 34 Siikalatvan kunnan ja 19 Kärsämäen kunnan alueelle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu yhteisenä Siikalatvan ja Kärsämäen kunnille ja se koskee hankkeen jokaista neljää osayleiskaava-aluetta.

Tuulikaarron suunniteltu tuulivoimapuistohanke (yht. noin 7400 ha) koostuu hankealueesta, jonka pohjoisosa sijoittuu Siikalatvan kunnan alueelle ja eteläosa Kärsämäen kunnan alueelle. Siikalatvaan sijoittuvan kaava-alueen pinta-ala on noin 2 600 ha ja Kärsämäelle sijoittuvan kaava-alueen pinta-ala noin 4 800 ha. Suunnittelualue sijaitsee Siikalatvan Piippolan taajama-alueesta noin 5 – 6 kilometriä ja Pulkkilan taajama-alueesta noin 12 – 14 kilometriä etelään ja Kärsämäen keskustasta noin 9 – 10 kilometriä pohjoiseen.

Alueelle sijoittuu myös metsäteitä, joita voidaan hyödyntää huoltotiesuunnittelussa. Kaava-alueet ovat tavanomaisessa metsätalouskäytössä. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu pääosin yksityisten maanomistajien ja Metsähallituksen maille. Hankevastaava tekee sopimukset maanomistajien kanssa.

Tuulivoimayleiskaavojen vireille tulon yhteydessä on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Kuntien asukkailla ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä OAS:ssa esitetyistä osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmistä sekä kaavojen suunnitelluista selvityksistä ja vaikutustenarvioinnista osoitteella:

Siikalatvankunta, hallintokeskus
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila
siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Siikalatvalla osallistumissuunnitelma on saatavilla Siikalatvan kunnantalolta sekä alla olevasta linkistä.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavoitusprosessin aikana.

Kaavojen vireilletulosta on järjestetty hankkeen YVA-menettelyn kanssa yhteinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus 23.3.2021 klo 17.00 koronapandemiasta johtuen etäyleisötilaisuutena internetin välityksellä.


Kaavaluonnos nähtäville

Kärsämäen ja Siikalatvan Tuulikaarron tuulivoimapuiston yleiskaavojen valmisteluaineistot (kaavaluonnokset) asetettiin nähtäville Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksellä 5.7.2023 § 191 (Siikalatva Itä ja Siikalatva Länsi).

Yleiskaavojen valmisteluaineistot olivat julkisesti nähtävillä mielipiteiden esittämistä varten 17.8.2023 – 16.10.2023.

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää yleiskaavan valmisteluaineistosta mielipide. Mielipiteisiin pyydetään kirjaamaan selkeästi mitä kaavaa mielipide koskee (Siikalatva Itä, Siikalatva Länsi) Mielipiteet pyydettiin toimittamaan nähtävilläoloaikana kirjallisesti osoitteella:

Siikalatvan kunta, hallintokeskus
Pulkkilantie 4
92600 Pulkkila
siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Siikalatvalla Tuulikaarron yleiskaavojen Siikalatva Itä ja Siikalatva Länsi valmisteluaineistot ovat saatavilla Siikalatvan kunnantalolta ja ne ovat alla liitteenä.

Kaavojen valmisteluvaiheissa järjestettiin hankkeen YVA-menettelyn kanssa yhteiset tiedotus- ja keskustelutilaisuudet ke 13.9.2023 klo 17–19, Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa oli kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Tilaisuuteen oli mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki sekä ohjeet etäosallistumiseen olivat internetosoitteessa:

www.ymparisto.fi/tuulikaartotuulivoimaYVA    Tervetuloa!

Siikalatva_Puhurin_Tuulikaarron_OYK_valmisteluvaihe_kaavaselostus
Tuulikaarto_OYK_Siikalatva-Ita_Luonnos_20230516
Tuulikaarto_OYK_Siikalatva-Lansi_Luonnos_20230516
Liite 1_Tuulikaarto_OAS_06032023_Siikalatva_ita
Liite 2_Tuulikaarto_OAS_06032023_Siikalatva_lansi
Liite 3_Asukaskysely_yhteenveto_Tuulikaarto
Liite 4_Arkeologiset_inventointiraportit_Tuulikaarto
Liite 5_Tuulikaarto_luontoselvitys
Liite 6_Tuulikaarto_Meluselvitys
Liite 7_Tuulikaarto_Valkeselvitys
Liite 8_Nakymaalueanalyysi-ja-valokuvasovitteet-Tuulikaarto
Liite 9_Tuulikaarto_pohjavesiselvitys_Ramboll
Liite 10_Tuulikaarto_Siikalatva_1_VON_muistio

Kaavaehdotus nähtäville

Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee Tuulikaarron tuulivoimapuistoa Siikalatvan ja Kärsämäen kuntiin, kuntarajan ja valtatien 4 molemmille puolille. Tuulikaarron tuulivoimapuiston hankealue muodostuu yhteensä neljästä eri osayleiskaava-alueesta, joista kaksi on Siikalatvan ja kaksi Kärsämäen kunnan puolella. Kaava-alueille suunnitellaan enintään 41 uuden tuulivoimalan rakentamista. Voimalat toteutetaan enintään 300 metriä korkeina. Tuulivoimaloista sijoittuu 27 Siikalatvan kunnan ja 14 Kärsämäen kunnan alueelle. Yleiskaavat laaditan oikeusvaikutteisina, MRL 77 a §:n mukaisesti, jolloin niitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Yleiskaavojen ehdotusvaiheen aineistot asetetaan nähtäville Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksillä 2.6.2025 § 183 ja § 184 (Siikalatva Itä ja Siikalatva Länsi).

Yleiskaavojen ehdotusvaiheen aineistot ovat julkisesti nähtävillä lausuntojen ja muistutuksien esittämistä varten 1.7.-31.8.2025.

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää yleiskaavan ehdotusvaiheen aineistosta muistutus. Muistutuksiin pyydetään kirjaamaan selkeästi mitä kaavaa muistutus koskee (Siikalatva Itä, Siikalatva Länsi). Muistutukset pyydetään toimittamaan nähtävilläoloaikana kirjallisesti osoitteella:

Siikalatvan kunta, hallintokeskus
Pulkkilantie 4
92600 Pulkkila
siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Siikalatvalla Tuulikaarron yleiskaavojen Siikalatva Itä ja Siikalatva Länsi ehdotusvaiheen aineistot ovat saatavilla Pulkkilan ja Piippolan kirjastoilta 1.7.2025 alkaen ja Siikalatvan kunnantalolta 4.8.2025 alkaen sekä Siikalatvan kunnan internetsivuilta osoitteessa https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/ kaavoitus/kaavoitushankkeet/.

Kaavojen ehdotusvaiheessa järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus maanantaina 18.8.2025 klo 17–19, Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki sekä ohjeet etäosallistumiseen tulevat kunnan yllä olevaan kaavoituksen internetosoitteeseen. Tervetuloa!    Linkki yleisötilaisuuteen

Lausuntopyyntö_Tuulikaarto_Siikalatva_01-07-2025-31-08-2025

Siikalatva_itä_kaavaselostus_ehdotusvaihe_20250521
Siikalatva_länsi_kaavaselostus_ehdotusvaihe_20250521
Tuulikaarto_Siikalatva_itä_OYK_20250424_17v
Tuulikaarto_Siikalatva_länsi_OYK_20250424_10v
Koostekartta_Tuulikaarto__20250424_41V_4xkaava
Liite1_Tuulikaarto_OAS_Siikalatva_itä_20250415
Liite2_Tuulikaarto_OAS_Siikalatva_länsi_20250415
Liite3_Asukaskysely_yhteenveto_Tuulikaarto
Liite4_Arkeologiset_inventointiraportit_Tuulikaarto
Liite5_Tuulikaarto_luontoselvitys_täydennetty_2025
Liite6_Tuulikaarto_Meluselvitys
Liite7_Tuulikaarto_Valkeselvitys
Liite8A_Näkemäalueanalyysit_ja_valokuvasovitteet_Tuulikarto_SI_Kaavaehdotus
Liite8B_Näkemäalueanalyysit_ja_valokuvasovitteet_Tuulikarto_SL_Kaavaehdotus
Liite9_Tuulikaarto_pohjavesiselvitys_Ramboll
Liite10_Tuulikaarto_Siikalatva_1_VON_muistio
Liite11_Tuulikaarto_OYK_muistio_06022025
Liite12_Siikalatva_Valmisteluvaiheen_palaute_ja_vastineet_19052025
Liite13_Tuulikaarto_Yhteysviranomaisen_perustellun_päätelmän_huomioon_ottaminen_15042025
Liite14_Piipsannevan_sähkönsiirron_YVAn_täydennys

 

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila

Perttu Haapalahti
Tekninen johtaja
puh. 044 5118 601, perttu.haapalahti@siikalatva.fi

Kaavoja laativa konsultti:

FCG Rakennettu Ympäristö Oy
Elektroniikkatie 6 (III krs.), 90590 Oulu

Janne Tolppanen
Projektijohtaja, puh. 044 750 5301
puh. 044 750 5301, janne.tolppanen@fcg.fi

Hankkeesta vastaava:

Piipsan Tuulivoima Oy
Turvetie 112, PL 47, 86600 Haapavesi

Harri Ruopsa
Hankekehityspäällikkö
puh. 0400 730 793, harri.ruopsa@puhuri.fi


ULJUAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE

Kaavoituksen ja YVAn aiemmat vaiheet

Siikalatvan kunnanhallitus on hyväksynyt kaavoitussopimuksen 31.3.2021 kokouksessaan, khall 31.3.2021 § 92. Kunnanhallitus on tämän jälkeen päättänyt 25.1.2022 kokouksessaan vireille tulosta, 25.1.2022 khall § 22.

Hankkeen edellyttämä kaavoitus sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) toteutetaan YVA-lain (252/2017) mahdollistamana yhteismenettelynä (YVAL 5 §), jolloin hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan kaavoituksen yhteydessä (MRL 9 §).

Hankkeesta vastaava on toimittanut kunnalle suunnitelman siitä, miten hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan (MRA 30a §). Suunnitelma on liitetty osaksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (MRL 63 §, MRA 30a §).

MRL:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, johon on liitetty hankevastaavan laatima YVA-suunnitelma, oli nähtävillä kuulemista varten 3.2. – 4.3.2022 välisenä aikana seuraavissa paikoissa ja internetsivuilla:

  • Siikalatvan ja Pyhännän kuntien viralliset ilmoitustaulut ja kirjastot
  • Siikalatvan kunnan internetsivuilla
  • Ympäristöhallinnon internetsivuilla

Osayleiskaavaa ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestettiin 8.2.2022 klo 17. Tilaisuus järjestettiin koronatilanteesta johtuen etäyleisötilaisuutena internetin välityksellä. Ohjeet yleisötilaisuuteen osallistumisesta sekä linkki itse tilaisuuteen löytyvät edellä mainituista internetosoitteista.

Nähtävillä olevaan asiakirjaan sai esittää mielipiteitä nähtävilläoloaikana. Mielipiteet tuli toimittaa 4.3.2022 mennessä joko sähköisesti osoitteeseen siikalatvan.kunta@siikalatva.fi tai postiosoitteeseen Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila (kuoreen merkintä kaavoitus/Hannu Komu).

Viranomaislausunnot pyydettiin osana kaavan vuorovaikutusmenettelyä (MRA 30a §).

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toimii menettelyssä YVA-lain tarkoittamana yhteysviranomaisena, jolle Siikalatvan kunta toimittaa mielipiteet ja lausunnot. Yhteysviranomainen ottaa palautteen huomioon antaessaan lausunnon hankkeesta vastaavalle. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen antama lausunto ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmasta oli nähtävillä viimeistään kuukauden kuluttua lausunnon antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä. Lausunto liitteenä Allekirjoitettu_lausunto_Siikalatvan_Uljuan_tuulivoimapuiston_YVA_suunnitelmasta

Osayleiskaavaluonnos ja ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtäville 8.1.2025

ABO Energy Suomi Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Siikalatvan kunnan kaakkoisosaan. Hankealueelle suunnitellaan yhteensä enintään 28:n tuulivoimalan rakentamista. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho noin 6–10 MW. Uljuan tuulivoimapuisto kattaa noin 5 200 hehtaarin laajuisen alan. Tuulivoimapuistohanke muodostuu tuulivoimapuistosta ja tarkasteltavasta sähkönsiirrosta. Hankealueella tuotettu sähkö siirretään valtakunnanverkkoon Fingrid Oyj:n suunnitteleman uuden, hankealueen länsipuolelle rakennettavan Siikalatvan sähköaseman kautta. Sähkönsiirto toteutettaisiin noin 12-13 km pituisella 400 kV ilmajohdolla.

Tuulivoimaloiden rakentaminen edellyttää tuulivoimaosayleiskaavan laatimista. Osayleiskaava laaditaan Maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Tässä hankkeessa yhdistetään YVA-lain (252/2017, 5 §) mukaisesti ympäristövaikutusten arviointi ja kaavamenettely, jolloin ympäristövaikutukset arvioidaan kaavoituksen yhteydessä (MRL 9 §)

Siikalatvan kunnanhallitus päätti kokouksessa 23.12.2024 § 342 asettaa Uljuan tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmisteluaineiston ja ympäristövaikutusten arviointiselostuksen nähtäville kuulemista varten. Nähtävilläoloaika on 8.1.- 10.3.2025. (MRL 62 §, MRA 30 §, YVAL 17 § ja 20 §, YVAA 5 §)

Arviointiin liittyy luonnonsuojelulain 35 §:n mukaiset Natura-arvioinnit hankkeen vaikutuksista Kivijärven ja Suksineva-Ahvenjärvenneva-Turvakonnevan Natura-alueisiin. 

Osayleiskaavan valmisteluaineisto sekä ympäristövaikutusten arviointiselostus ovat julkisesti nähtävillä mielipiteiden esittämistä varten 8.1.- 10.3.2025 seuraavissa paikoissa ja internetsivuilla:

Kaavaluonnosaineisto ja YVA-selostus

  • Siikalatvan kunnantalo: Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila
  • Pyhännän kunnantalo: Manuntie 2, 92930 Pyhäntä
  • Siikalatvan Piippolan kirjasto: Keskustie 11, 92620 Piippola
  • Siikalatvan Pulkkilan kirjasto: Mäkeläntie 2 A, 92600 Pulkkila
  • Siikalatvan Kestilän kirjasto: Kestilänraitti 1 A, 92700 Kestilä
  • Siikalatvan Rantsilan kirjasto: Kunnantie 1, 92500 Rantsila
  • Siikalatvan kunnan verkkosivut: https://siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/

Vain YVA-selostus

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä osayleiskaavan valmisteluaineistosta sekä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Mielipiteet pyydetään toimittamaan viimeistään 10.3.2025 joko sähköisesti osoitteeseen siikalatvan.kunta@siikalatva.fi tai postiosoitteeseen: Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila.

Liitteenä:

KAAVAKARTTA_Uljuan_tuulivoimapuiston_yleiskaava_kaavaluonnoskartta_20241029__10 000
KAAVASELOSTUS_2024-10-31_Uljua_tuulivoimapuiston_yleiskaava_kaavaluonnoksen_kaavaselostus
LIITE_1_2024-10-31_Uljua_tuulivoimapuisto_valmisteluvaihe_OAS
LIITE_2_JULKINEN_2024-11-05_Uljuan_tuulivoimapuiston_OYK_OAS_palaute_ja_vastineet
LIITE_3_Nakymaalueanalyysit_ja_valokuvasovitteet_Uljua
LIITE_4_Uljuan_tuulivoimapuiston_arkeologinen_inventointi_2021
LIITE_5_Uljuan_tuulivoimapuiston_laajennusosien_ja_voimajohtoreittien_arkeologinen_inventointi_2022-2023
LIITE_6_Luonto-ja_linnustoselvitys
LIITE_10_Asukaskyselyn_yhteenveto_Uljua_22042024
LIITE_11_Melu-_ja_valkemallinnusraportti
LIITE_12_Yhteisvaikutusten_nakymaalueanalyysit_ja_valokuvasovitteet
LIITE_13_Uljua_1_viranomaisneuvottelun_muistio

YVA-selostus löytyy Ympäristöhallinnon verkkosivuilta: http://www.ymparisto.fi/uljuantuulivoimaYVA.

Yleisötilaisuus

Osayleiskaavan valmisteluaineistosta sekä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta järjestetään yhteinen yleisötilaisuus tiistaina 28.1.2025 klo 17–19. Tilaisuus pidetään Siikalatvan Pulkkilan valtuustosalissa (Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila). Tilaisuuden kahvitarjoilu alkaa klo 16.30.

Tilaisuuteen on etäosallistumismahdollisuus. Liity yleisötilaisuuteen napsauttamalla tästä  Liity tilaisuuteen tästä 

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toimii menettelyssä YVA-lain tarkoittamana yhteysviranomaisena, jolle Siikalatvan kunta toimittaa mielipiteet ja lausunnot. YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimiva Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa perustellun päätelmänsä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 10.5.2025 mennessä. Lausunto asetetaan nähtäville edellä mainituille verkkosivuille.


Lisätietoja antavat

YHTEISMENETTELYSTÄ VASTAAVA

Siikalatvan kunta, Tekninen johtaja Perttu Haapalahti p. 044 511 8601, perttu.haapalahti@siikalatva.fi

YVA-MENETTELYN YHTEYSVIRANOMAINEN

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristöasiantuntija Heli Kinnunen, puh. 0295 038 018, heli.kinnunen@ely-keskus.fi

KAAVAA LAATIVA KONSULTTI

FCG Finnish Consulting Group Oy, Projektijohtaja Antti Kumpula, p 040 192 8970, antti.kumpula@fcg.fi

YVA-KONSULTTI:

FCG Finnish Consulting Group Oy, Projektipäällikkö, Henna Ruuth, p 040 721 9675, henna.ruuth@fcg.fi

HANKKEESTA VASTAAVA

ABO Energy Oy, Projektijohtaja, Jenni Kylmäaho, p. 050 382 3012, jenni.kylmaaho@aboenergy.fi


PIIPPOLAN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN PÄIVITYS JA LAAJENNUS

Piippolan keskustaajaman nykyinen osayleiskaava vuodelta 2003 on vanhentunut eikä enää ohjaa riittävästi asemakaavoitusta ja rakentamista. Suunnittelualueelle laaditaan uusi oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jolla ohjataan asemakaavoitusta ja joka antaa kunnalle päätösvaltaa niin asemakaavoituksessa kuin yleensäkin rakennetun ympäristön kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Kaavoitettava alue käsittää Piippolan kirkonkylän lähiympäristöineen, kantatien 88 ympäristöä ja Lamujoen lähiympäristöä. Piippolan keskustaajaman nykyinen osayleiskaava vuodelta 2003 on vanhentunut eikä enää ohjaa riittävästi asemakaavoitusta ja rakentamista. Suunnittelualueelle laaditaan uusi oikeusvaikutteinen osayleiskaava. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 2793 ha, josta vuoden 2003 yleiskaava kattaa noin 710 ha. Yleiskaava laajenee pohjoiseen vedenhankinnan kannalta tärkeälle pohjavesialueelle, itään jokirantaan ja Peltoperän olevan asutuksen alueelle, sekä kantatien 88 pohjoispuolelle Kortteisen kohdalla.

Suunnittelualueelle laaditaan oikeusvaikutteinen yleiskaava. Yleiskaava laaditaan kirkonkylän asemakaava-alueelle ja sen laajennusalueille aluevarauskaavana, joka ei oikeuta suoriin rakennuslupiin. Rantavyöhykkeelle se laaditaan MRL 72 §:n mukaisena rakennuspaikkakohtaisena rakentamista ohjaavana yleiskaavana.

Kaavaehdotus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) ovat nähtävillä Siikalatvan kunnantalolla (Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila) sekä Piippolan kirjastolla (Keskustie 11, 92620 Piippola) 22.5.-24.6.2024 sekä kunnan internetsivuilla https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/ 

Kunnanhallitukselle osoitetut muistutukset kaavaehdotuksesta tulee jättää nähtävilläoloaikana joko sähköisesti osoitteeseen siikalatvan.kunta@siikalatva.fi tai postitse osoitteeseen Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila.

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta: tekninen johtaja Perttu Haapalahti puh. 044 5118 601, sähköposti: perttu.haapalahti@siikalatva.fi

Sweco Ympäristö Oy: Arkkitehti Kristiina Strömmer puh. 040 7090 985, sähköposti: kristiina.strommer@sweco.fi

Liitteenä:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 16.5.2024
Kaavaselostus ehdotus 25.4.2024
Kaavakartta ehdotus 25.4.2024
Kaavakarttamerkinnät ehdotus 25.4.2024
Piippola_Vastineet_luonnosvaihe
Luontoselvityksen täydennys 2023
Kulttuuriymparistöraportti 2024
Mitoitustaulukko kaavaluonnos
Luontoselvitys liitteineen 21.3.2023
Kulttuuriymparistöraportti
Arkeologinen inventointi


 

HONKAKANKAAN TUULI- AURINKOVOIMAHANKE

Infinergies Finland Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkovoima-aluetta Pohjois-Pohjanmaalle Siikalatvan kuntaan Honkakankaan ja Jousinevan alueelle. Hankkeeseen liittyen laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava (MRL § 77). Yleiskaavaprosessin rinnalla toteutetaan ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA).

Tuuli- ja aurinkovoima-alueen suunnittelualue sijaitsee Siikalatvan kunnassa Kestiläntien ja Siikajoen pohjoispuolella, noin 2–3 km päässä Uljuan tekojärvestä. Suunnittelualueen rajalta on matkaa Pulkkilan keskustaan noin 10 km ja itärajasta Kestilän keskustaan noin 7 km. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 3000 hehtaaria.

Yleiskaavan suunnittelualueelle suunnitellaan alustavasti 27 tuulivoimalan rakentamista, joiden kokonaiskorkeus on enintään 350 m. Aurinkovoima-alueet on alustavasti suunniteltu toteutettavaksi hankealueen lounaisosaan, pääosin käytöstä jo poistuneelle Jousinevan turvetuotantoalueelle. Alustavasti aurinkovoima-alueita olisi kaksi, ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 180 hehtaaria. Fingrid suunnittelee uutta sähköasemaa Uljuan tekojärven eteläpuolelle, jonne Honkakankaan liittymispiste on osoitettu.

Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään nähtävillä 13.12.2023-12.1.2024 välisen ajan Siikalatvan kunnantalolla (Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila) sekä kunnan internet-sivuilla https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet.

Nähtävilläoloaikana osalliset voivat esittää osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevia mielipiteitä. Kunnanhallitukselle osoitetut mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana kirjallisesti osoitteeseen Siikalatvan kunta, hallintokeskus Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila tai sähköpostitse siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Kaavoituksesta pidetään hankkeen YVA-menettelyn kanssa yhteinen Yleisötilaisuus ke 13.12.2023
klo 17.00–19.00, Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki etäosallistumiseen tulee Internetosoitteeseen: www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset

Lisätietoja antavat:

Siikalatvan kunta: tekninen johtaja Perttu Haapalahti, perttu.haapalahti@siikalatva.fi p. 044 511 8601,

Kaavaa laativa konsultti: Sweco Oy, kaavoitusarkkitehti Elina Marjakangas, elina.marjakangas@sweco.fi
p. 040 827 1160

Hankkeesta vastaava: Infinergies Finland Oy:
Hankekehitysjohtaja Annika Reichel annika.reichel@infinergies.com, p. 041 315 5384

Projektijohtaja Heli Mustakangas, heli.mustakangas@infinergies.com, p. 044 975 5291

LIITTEET:

Honkakangas_OAS_2025_08_22


 

KESTILÄN KIRKONKYLÄN OIKEUSVAIKUTTEISEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN

Kestilän kirkonkylällä ei ole oikeusvaikutteista osayleiskaavaa, jolla ohjataan asemakaavoitusta ja joka antaa kunnalle päätösvaltaa niin asemakaavoituksessa kuin yleensäkin rakennetun ympäristön kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Kaavoitettava alue käsittää Kestilän kirkonkylän lähiympäristöineen, Temmeksen ja Pyhännän suuntaan kulkevan seututien 822 lähiympäristöt ja Siikajoen lähiympäristöä seututien 800 suunnassa. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 12,4 km2.

Suunnittelualueelle laaditaan oikeusvaikutteinen yleiskaava. Yleiskaava laaditaan kirkonkylälle aluevarauskaavana, joka ei oikeuta suoriin rakennuslupiin. Ranta-alueiden osille, joita ei suunnitella asemakaavoitettaviksi, laaditaan MRL 72 §:n mukainen rakennuspaikkakohtainen rantarakentamista ohjaava yleiskaava.

Kaavaehdotus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat nähtävillä Siikalatvan kunnantalolla (Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila) sekä Kestilän kirjastolla (Kestilänraitti 1a, 92700 Kestilä) 8.6.-15.8.2022 sekä kunnan internetsivuilla www.siikalatva.fi/kaavoitushankkeet .

Kunnanhallitukselle osoitetut muistutukset kaavaehdotuksesta tuli jättää nähtävillä oloaikana kirjallisesti osoitteeseen Siikalatvan kunta, tekninen johtaja Hannu Komu, Pulkkilantie 4 92600 Pulkkila tai sähköposti hannu.komu@siikalatva.fi

Liitteenä:

OAS (Osallistumis- ja arviointisuunnitelma)
Kaavaselostus ehdotus
Kaavakartta ehdotus
Kaavakarttamerkinnät
Arkeologinen selvitys
Kulttuuriymparistöraportti
Maisemaselvitys
Luontoselvitys/ kasvillisuus ja eläimistö
Pesimälinnustoselvitys liitteineen

Siikalatvan kunnanvaltuusto on hyväksynyt Kestilän osayleiskaavan kokouksessaan 14.12.2022 § 194. Kaava on saanut lainvoiman 25.1.2023.

 


RANTSILAN TUOHIMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (kakkosvaihe)

Asemakaavan muutos koskee Rantsilan Tuohimaan asemakaavan kortteleita 280-283, 286, 287 ja 289 sekä niihin liittyviä virkistys-, erityis- ja katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Rantsilan Tuohimaan asemakaavan korttelit 281-283, 286, 287 ja 289 sekä niihin liittyvät virkistys- ja katualueet.

Suunnittelualue sijaitsee Rantsilan taajaman pohjoislaidalla, valtatie 4:n länsipuolella. Asemakaavan laajennusalue sijaitsee nykyisen teollisuusalueen jatkeena, asemakaavoitetun alueen länsi- ja pohjoispuolella. Asemakaava laajenee myös vt4 tialueelle Tuohitien ja vt4 risteysalueen molemmin puolin. Asemakaavan muutosalueella sijaitsee rakentuneita teollisuus- ja varastoalueita. Muutoin kaavoitettava alue laajennusalueineen koostuu pääasiassa metsästä ja metsäisestä, ojitetusta suosta.

Asemakaavan muutoksella toteutumattomat asuinrakentamisen korttelit 280-282, toteuttamaton lähipalvelurakennusten kortteli 283 sekä toteuttamaton Tervaskannontien katualue muutetaan teollisuusrakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Kulku teollisuusalueelle on Tuohitien kautta. Tuohitien pohjoispuolella sijaitseva teollisuusalue laajenee pohjoiseen ja länteen. Tuohitien varrelle muodostuvan teollisuusalueen halkaisee etelä-pohjoissuuntainen kapea viherkäytävä, jonka kautta talvisaikaan kulkee Eeronlenkki nimellä kulkeva latu. Viherkäytävää pitkin on myös ajoyhteys pohjoispuolella sijaitseville maa-alueille. Korttelissa 286 lähimpänä valtatie 4:ää sijaitseva tontti muutetaan liikerakennusten korttelialueeksi ja sitä laajennetaan itään päin.

Kaavaehdotus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) ovat nähtävillä 27.9.-26.10.2023 Pulkkilan kunnantalolla (Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila) sekä kunnan internetsivuilla https://www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset/

Kunnanhallitukselle osoitetut kirjalliset muistutukset tulee esittää kaavaehdotuksesta sen nähtävillä oloaikana osoitteeseen Siikalatvan kunta, Pulkkilantie 4 92600 Pulkkila tai sähköpostitse siikalatvan.kunta@siikalatva.fi

Lisätietoja antaa:

Kaavaa laativa konsultti

SWECO
Arkkitehti Juho Peltoniemi
juho.peltoniemi@sweco.fi
puh. 040 6241 802

Liitteenä:

Kaavakartta ehdotus

Kaavaselostus 28.8.2023

Ote voimassa olevasta kaavasta


RANTSILAN TUOHIMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA VÄHÄINEN LAAJENNUS

Suunnittelualue sijaitsee Siikalatvan kunnan omistamalla maalla Rantsilan taajaman pohjoislaidalla, valtatie 4:n länsipuolella. Alueella sijaitsee entuudestaan teollisuus-/ varastorakennus. Muutoin alue koostuu pääasiassa metsästä. Suunnittelualueen halki kulkee Tuohitie ja etelärajaa sivuaa Eurontie.

Asemakaavan muutoksella varaudutaan teollisuustoiminnan muutoksiin ja laajentumiseen alueella. Voimassa olevaan asemakaava-alueeseen merkitty jätteenkäsittelyalue siirtyy Tuohitien eteläpuolelle, jolloin sille varattu alue on mahdollista hyödyntää muulla tavalla.

Liitteenä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jota päivitetään kaavaprosessin edetessä.

Kaavakartta ehdotus

Kaavaselostus ehdotus

(OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaavaehdotus on hyväksytty kunnanvaltuustossa 16.12.2020 § 98. Kaava on saanut lainvoiman 25.2.2021.


RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Rantsilan asemakaavan muutos kortteleissa 21, 22, 23, 24, 25 ja 30 sekä osaa korttelista 32 ja vähäinen laajennus asemakaava-alueen eteläpuolella

Suunnittelualue sijaitsee Siikalatvan Rantsilan kirkonkylän eteläosassa Ruukintien eteläpuolella, vanhan Rantsilanraitin-Keräläntien pohjoisosan ympäristössä käsittäen Kylmänen Food Oy:n tehdas- ja myymäläalueen.
Suunnittelualue rajautuu lännessä Siikajokeen, pohjoisessa Ruukintiehen ja kirkon, sekä huoltoaseman korttelialueisiin, idässä Ouluntiehen (vt 4), lounaassa Muurahaisentiehen ja ulottuu asemakaavan laajennusalueena etelässä Keräläntien länsipuolen Siikajokeen rajoittuvalle peltoalueelle.

Kirkonmäen itäsyrjällä valtatien tuntumassa sijaitsee pitkät perinteet omaava ja alueella jo kauan sijainnut Kylmäsen lihajalostustehdas. Kylmänen Food Oy:n 6000 m2 tehtaan lihajalostamo tuhoutui täysin tulipalossa 10.11.2017, myymälä – kahvila säilyi ja on toiminnassa. Kylmäsellä on tuotantolaitos myös Sodankylässä, missä voidaan jonkin verran lisätä toimintoja ennen korvaavan tehdasrakennuksen valmistumista.
Rantsilanraitin ympäristö on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ”Rantsilan kirkko ja vanha raitti”. Siikajokea seurailevan maantien varressa on säilynyt 1900-luvun alkupuolen kirkonkylille tyypillinen rakenne ja rakennuskantaa. Asuin- ja julkiset rakennukset ovat tiiviinä nauhana harjanteella vanhan maantien varressa. Kirkko on harjanteen laella. Alueen rakennuksista voi lisäksi mainita lainajyvämakasiinin, matkustajakodin, keisari Aleksanteri II:n mukaan nimetyn koulun ja meijerin 1920-luvulta, joista viimemainitut sijaitsevat suunnittelualueella.

Suunnittelussa tarkastellaan suunnittelualueen ja erityisesti Kylmäsen tehdasalueen liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, maisema- ja taajamakuvaa, häiriö- ja ongelmakohtia sekä niiden parantamistarpeita, olevista selvityksistä ilmeneviä arvokkaita alueita ja näkymiä sekä muita asemakaavan muutostarpeita. Tarkoituksena on sujuvoittaa Kylmäsen tehdasalueen uudisrakentamista niin, että alue saadaan mahdollisimman nopeasti käyttöön. Tätä varten tehdään liikenteen toimivuustarkastelu.

Samassa yhteydessä turvataan Raitin alueen kulttuuriympäristön säilyttäminen, viihtyisyys ja turvallisuus, sekä haetaan keinoja lieventää näitä mahdollisesti haittaavia tekijöitä. Kyläkuvan kannalta herkät kohteet Raitin ympäristöstä tunnistetaan ja tarkennetaan laadittujen selvitysten pohjalta.

Liitteenä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jota päivitetään kaavaprosessin edetessä.

Liitteenä:
(OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pdf)


ALIKOSKEN ASEMAKAAVAN LAATIMINEN

Siikalatvan kunta on käynnistänyt Pulkkilassa asemakaavan laatimisen Alikosken alueella.

Kaava-alue sijaitsee Lamujoen länsipuolella ja Raahentien pohjoispuolella. Kaava-alueen pinta-ala on noin 32 ha. Asemakaavassa alueelle osoitetaan asuinrakentamista. Kaava-alueen sijainti on osoitettu liitteenä olevassa Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

Liitteenä:

OAS (Osallistumis- ja arviointisuunnitelma)
Alustava kaavakarttaluonnos


KESTILÄN KOKKONEVAN TUULIVOIMAHANKE

Infinergies Finland Oy suunnittelee Siikalatvaan Kestilän Kokkonevan alueelle 9 tuulivoimalan tuulivoimahanketta.Tuulipuiston rakentaminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaista rakennuslupaa. Koska alueella ei ole tuulipuiston mahdollistavaa kaavaa, edellyttää hankkeen toteuttaminen tuulivoimaosayleiskaavan laatimista. Maankäyttö- ja rakennuslain 1.4.2011 voimaan astunut muutos mahdollistaa rakennusluvan myöntämisen tuuli-voimalan rakentamiseen yleiskaavan perusteella (MRL 77 a §).

Kaavoitus on tullut vireille Infinergies Finland Oy:n aloitteesta. Kaavoitustyötä ohjaa Siikalatvan kunta. Kaavan laadinnasta vastaa WSP Finland Oy.

Tuulivoimayleiskaavan vireilletulon yhteydessä laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 §). Osallistumis- ja arviointi-suunnitelmassa (OAS) esitellään kaavan laatimisessa noudatettavat osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt, kaavoituksen päätavoitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu. Lisäksi osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kuvataan kaavan laadinnan yhteydessä laadittavat ja laaditut selvitykset ja vaikutusten arvioinnit.

Kaava-alue sijaitsee Siikalatvan kunnassa, n. 11 km Kestilän keskustaajamasta. Alueen pinta-ala on n. 560 hehtaaria ja se on pääosin metsätalouskäytössä. Alue sijaitsee hieman alle 3 km päässä Pyhännän kunnan rajasta. Vaalan kunnanraja sijaitsee kaava-alueen itäpuolella n. 5 km päässä. Alustavien voimalapaikkojen läheisyydessä on vakituista ja loma-asutusta lähimmillään n. 2,2 km etäisyydellä.

Liitteenä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jota päivitetään kaavaprosessin edetessä.

Osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.12.2017 (§ 112). Kaava on saanut lainvoiman 15.2.2018.

Liitteenä:

OAS (Osallistumis-ja arviointisuunnitelma)
Kaavaehdotuksen selostus
Kaavaehdotuskartta
YVA-hakemus
Arkeologinen inventointi
Ulkoisen voimalinjan arkeologinen inventointi
Luontoselvitys
Maisemaselvitys
Tuulivoimameluselvitys
Vilkuntaselvitys
Vastineet ehdotukseen
Asukaskyselyn tulokset
Pohjavesilausunto/Pöyry Oy


PIIPPOLAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN PÄIVITTÄMINEN

Lue kunnanhallituksen päätös seuraavasta linkistä Khall 10.12.2012/§ 225

Skip to content