Suomen keskipisteessä
30
touko
2024

Kunnanvaltuusto hyväksyi ilmastosuunnitelman

Ilmastosuunnitelma sisältää ilmastotyön nykytilan tarkastelun, kuntakohtaiset kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi sekä ilmastosuunnitelman seurannan ja päivittämisen suunnittelun. Suunnitelma antaa suuntaviivat ilmastotyön kehittämiselle Haapaveden-Siikalatvan seutukunnan kunnissa.

Tärkeimmät teemat ja havainnot

Vuonna 1990 kasvihuonekaasupäästöt olivat 125,3 ktCO2e. Päästöt ovat laskeneet vuodesta 1990 vuoteen 2022 mennessä noin 8 %. Siikalatvan kunnan alueella suurimmat kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavat sektorit olivat vuonna 2022 maatalous, tieliikenne sekä työkoneet. Siikalatvan kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteeksi on asetettu 40 % vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Kasvihuonekaasupäästöjen skenaariotyökalulla tehdyn arvion mukaan Siikalatva ei nykyisillä toimilla saavuta asetettua 40 % päästöjen vähennystavoitetta, vaan sen eteen on tehtävä toimia, vaikka päästökehityksen suunta onkin oikea.

Ilmastotyön painopisteet

Ilmastotyön painopisteiksi on asetettu kestävä energia, kestävä ruokajärjestelmä, kestävä rakentaminen ja infrastruktuuri, kestävät hankinnat sekä ilmastokasvatus. Näiden teemojen alle on rakennettu tavoitteet sekä niiden toteutumista tukevat toimenpiteet. Lisäksi ilmastosuunnitelmassa käsitellään hiilinielujen vahvistamiseen sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä toimenpiteitä.

Ilmastosuunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista tullaan seuraamaan vuosittain, ja suunnitelma tulee päivittää vähintään kerran valtuustokaudessa. Tutustu ilmastosuunnitelmaan tästä linkistä.

Jaa uutinen somessa
Skip to content