Talousarvio jouduttiin kuluvalle vuodelle laatimaan niukasti ylijäämäisenä. Viime vuoden kaltaista talouskehitystä ei ole odotettavissa. Vuonna 2023 kuntien talous oli poikkeuksellisen vahva sote-muutokseen liittyvien, ns. verohäntien vuoksi. Niiden vaikutus poistuu vuonna 2024. Tilanne edellyttää tarkkaa talousseurantaa kunnan kaikilla palvelualoilla.
”Toimintatuotot ovat toteutuneet 22 % tasolla, kun laskennallinen toteuma vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana olisi 25 %. Toteutuman taso selittyy pääosin kausittaisella vaihtelulla, jolloin alkuvuodesta ei ole vielä käytettävissä kaikkia tuloeriä. Toimintakulujen toteuma on 26 %, kun viime vuonna vastaavana ajanjaksona toteuma oli 23 %”, kertoo kunnanjohtaja Pekka Iivari.
Talouden kehittymiseen loppuvuotta kohden vaikuttavat mm. valtionosuuksien ja verotulojen kertymät sekä niiden muutokset.
Lisätietoja:
kunnanjohtaja Pekka Iivari, pekka.iivari@siikalatva.fi, puh. 044 5118 400