Taaleri Energia Oy:n omistama hankeyhtiö Kivinevan Tuulipuisto Ky suunnittelee tuuli- ja aurinkovoimahanketta Siikalatvan Kivinevan alueelle yhteensä noin 3800 hehtaarin kokoiselle alueelle. Hankealue sijaitsee noin 3,6 kilometriä Siikalatvan Pulkkilan kuntakeskuksesta länteen. Kivinevan hankealue rajoittuu lännessä Leuvannevan tuulivoimahankkeen suunniteltuun alueeseen ja hankealueen pohjoispuolelle suunnitellaan Taikkonevan tuulivoimahanketta. Kivinevan hankealueelle suunnitellaan enintään 28 tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 8–10 megawattia (MW). Lisäksi hankealueelle suunnitellaan kahta aurinkoenergian tuotantoaluetta, joiden yhteispinta-ala on enintään 229 hehtaaria.
Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain (AKL) 77a § mukaisena oikeusvaikutteisena kaavana siten, että rakentamisluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.
Yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot asetetaan nähtäville Siikalatvan kunnanhallituksen päätöksellä 18.11.2025 § 352.
Yleiskaavan luonnosvaiheen aineistot ovat julkisesti nähtävillä lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten 20.11.-31.12.2025.
Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollista esittää kaavaluonnoksesta mielipide. Kaavaluonnosta koskevat mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 31.12.2025 kirjallisina osoitteeseen:
Siikalatvan kunta, hallintokeskus Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila tai siikalatvan.kunta@siikalatva.fi
Kivinevan osayleiskaavan luonnosvaiheen aineistot ovat saatavilla Pulkkilan ja Rantsilan kirjastoilta, Siikalatvan kunnantalolta sekä Siikalatvan kunnan internetsivuilta osoitteessa https://www.siikalatva.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/kaavoitushankkeet/. Kaavan luonnosvaiheessa järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 3.12.2025 klo 17-19 Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4. Tilaisuudessa esitellään myös yhteisvaikutusten arviointiselostusta. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Linkki sekä ohjeet etäosallistumiseen tulevat kunnan yllä olevaan kaavoituksen internetosoitteeseen sekä ajankohtaisiin uutisiin www.siikalatva.fi/siikalatvan-uutiset. Tervetuloa!
Lisätietoja antavat:
Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila
Perttu Haapalahti Tekninen johtaja, puh. 044 511 8601 perttu.haapalahti@siikalatva.fi
Hankkeesta vastaava:
Etha Oy Miia Istolahti, puh. 050 354 6727 miia.istolahti@etha-consultancy.com
Kaavaa laativa konsultti:
A-Insinöörit Suunnittelu Oy Katri Peltoniemi, puh. 041 731 6439, katri.peltoniemi@ains.fi