Noin 40 aiheesta kiinnostunutta osallistujaa kuuli viime viikolla kaivostoiminnan ja malminetsinnän mahdollisuuksista elinkeinoelämälle Pulkkilan kunnantalolla sekä Teams-yhteyden välityksellä. Yleisötilaisuudessa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja elinkeinoelämästä, kaivosteollisuuden tarjoamista mahdollisuuksista sekä kaivosvastuusta. Lisäksi käsiteltiin kaivostoiminnan vaikutuksia paikallisiin yrityksiin ja kuntiin. Tilaisuudessa esiteltiin myös yritysesimerkkejä kaivostoiminnan ja malminetsinnän piiristä. Projektipäällikkö Juha Stenberg ja elinkeinokehittäjä Tiina Ruotsalainen kokosivat yhdessä mielenkiintoisen ja ajankohtaisen tilaisuuden.
Kiitos yleisölle sekä esiintyjille, joita olivat toimitusjohtaja Aleksi Salo (Mining Finland ry), asiantuntija Linda Smids (Kaivosteollisuus ry), kaivoskoordinaattori Kari Siirtola (Sodankylän kunta), kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen (Sodankylän kunta), toimitusjohtaja Hannu Makkonen (Kupukan Grafiitti Oy), toimitusjohtaja Petri Alatalo (Arctic Infra Oy), Chief Geologist Joel Jokelainen (Titanor Oy), sekä projektipäällikkö Juha Stenberg (Siikalatvan kunta).
Lisätietoa Siikalatvan Grafiitti – hankkeesta osoitteessa siikalatva.fi/siikalatvan-grafiitti-vihrean-siirtyman-raaka-aineena/
