Suomen keskipisteessä
30
loka
2024

Kunnanhallituksen päätöksiä 28.10.2024

Hallitus käsitteli muun muassa kunnan veroprosentteja ensi vuodelle, vaaleihin liittyviä seikkoja, kunnan kotoutumisohjelmaa sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Käsittelyssä oli myös Honkakankaan aurinko- ja tuulivoimapuiston osayleiskaava.

Siikalatvan kunnan vuoden 2024 budjetti on 140 000 euroa ylijäämäinen, mutta vuoden 2025 talousarvio on muodostumassa alijäämäiseksi ilman sopeuttamistoimenpiteitä. Kunnan veroprosentti on pysynyt maltillisella tasolla ja on osaltaan mahdollistanut laadukkaat palvelut. Vuonna 2023 keskimääräinen kunnallisveroprosentti on Manner-Suomessa 7,40. Siikalatvan kunnan tuloveroprosentti vuonna 2024 on ollut 9,10. Veroprosentti on yksi väline tasapainottaa kunnan taloutta. Prosentin kymmenyksen korotus tai laskeminen tarkoittaa noin 74 000 € kunnalle, jos ei huomioida välillisiä vaikutuksia. Verotuksella on myös vaikutuksia, jotka heikentävät kuntalaisten ostovoimaa ja kunnan houkuttelevuutta. Sopeuttamiseen etsitään lisäkeinoja siten, että henkilöstön asema ja lakisääteiset palvelut turvataan.

Kunnan taloustyöryhmä käsitteli kunnallisveroprosenttia kokouksessaan 24.10.2024 ja esitti kunnallisveroprosentin korottamista tasolle 9,20 vuodelle 2025. Talousarvion tasapainotavoite tuo kuitenkin ehdotettua suuremman korotuspaineen. Tuloveroprosentin ollessa 9,30 laskennallinen verotulojen lisäys on noin 148 000 €, jolloin muut sopeutustoimet voidaan toteuttaa maltillisemmin.

Kunnan menot on perattu jo aiempina vuosina, jolloin käytännössä ylimääräiset kulut on näillä kierroksilla karsittu pois. Tulevia vaikeita vuosia varten kunnan onkin tärkeää ylläpitää talouden kestävää tasapainoa. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Siikalatvan kunnan tuloveroprosentti vuonna 2025 on 9,30.

Vaalikevät tulossa

Seuraavat kuntavaalit toimitetaan 13.4.2025. Ennakkoäänestys on kotimaassa 2. – 8.4.2025. Vaaleissa valitaan kuntien valtuustojen jäsenet valtuustokaudelle 1.6.2025–31.5.2029. Hallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että Siikalatvan valtuuston koko tulee olemaan 23 valtuutettua. Lisäksi hallitus päätti vaalilautakunnista ja -toimikunnista.

Kotoutumisohjelma hyväksyttiin

Kunnanhallitus hyväksyi Siikalatvan kunnan kotoutumisohjelman. Ohjelma on kotoutumisen alkuvaiheen palveluita kuvaava asiakirja ja se on laadittu yhdessä Siikalatvan, Oulaisten, Haapaveden ja Pyhännän kanssa. Kotoutumisohjelmaan kirjattujen palveluiden tavoitteena on edistää maahanmuuttajan kotoutumista, työllisyyttä tai yrittäjyyttä, osaamista ja työelämävalmiuksia. Kotoutumisohjelma tukee myös yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja tasa-arvon toteutumista sekä terveyttä ja hyvinvointia. Kotoutumisohjelman sisältämät palvelut tukevat arjen kansalaistaitoja sekä osallistumista järjestötoimintaan ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan. Viimeistelty ohjelma tulee piakkoin luettavaksi kunnan verkkosivuille kohtaan työ ja yrittäminen.

Honkakankaan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaavan laatiminen

Kunnanhallitus käsitteli Honkakankaan osayleiskaavan päivittämistä. Asiaan voi tutustua kokonaisuudessaan Dynastyssa tästä linkistä.

Lue koko pöytäkirja tästä linkistä.

Jaa uutinen somessa
Skip to content