Suomen keskipisteessä
17
maalis
2025

Alue- ja kuntavaalit 2025 – Tietoja ja ohjeita kotiäänestyksestä

Kirjallisen tai puhelimitse tehdyn ilmoituksen kotiäänestykseen ilmoittautumisesta on oltava perillä kunnan keskusvaalilautakunnassa viimeistään tiistaina 1.4.2025 ennen klo 16.

Kuka saa äänestää ennakkoon kotonaan?
Vaalilain mukaan äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä. Kotiäänestys toimitetaan vain äänestäjän kotikunnassa. Mikäli äänioikeutettu voi mennä äänestyspaikalle tai ennakkoäänestyspaikalle omin neuvoin taikka kuljetuspalveluita ja äänestysavustajaa hyväksikäyttäen, kotiäänestystä ei järjestetä.

Kuinka kotiäänestykseen ilmoittaudutaan?
Kotiäänestykseen ilmoittaudutaan äänestäjän kotikunnan keskusvaalilautakunnalle. Ilmoittautuminen tehdään joko puhelimitse tai kirjallisesti. Ilmoittautuminen voidaan toimittaa keskusvaalilautakunnalle joko postitse tai sähköpostin välityksellä. Lomakkeita saa kunnan keskusvaalilautakunnalta ja kunnan nettisivuilta. Siikalatvan kunnan keskusvaalilautakunnan osoite ja puhelinnumero löytyvät tämän tiedotteen lopusta.

Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö, esimerkiksi lähiomainen. Kirjallisen tai puhelimitse tehdyn ilmoituksen on oltava perillä kunnan keskusvaalilautakunnassa viimeistään tiistaina 1.4.2025 ennen klo 16.


Milloin ja miten kotiäänestys toimitetaan?
Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 2.-8.4.2025. Kotiäänestyksen toimittamisesta äänestäjän luona ilmoitetaan etukäteen kirjallisesti tai puhelimitse mahdollisimman pian. Äänestäjälle ilmoitetaan kahden tunnin tarkkuudella se ajankohta, jolloin vaalitoimitsija saapuu hänen luokseen äänestyksen toimittamaan.

Kotiäänestys eroaa vain vähän tavallisesta ennakkoäänestyksestä. Tärkeä ero on siinä, että kotiäänestyksessä on vaalitoimitsijan ja äänestäjän lisäksi oltava läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Äänestäjällä on oikeus käyttää vaalitoimituksessa avustajaa, joka voi olla myös edellä mainittu hänen valitsemansa tai hyväksymänsä henkilö.

 

Keskusvaalilautakunnan osoite:

Siikalatvan kunta
Pulkkilantie 4, 92600 Pulkkila
puh. 044 5118 603
anna-liisa.kivimaa@siikalatva.fi

Siikalatvalla 11.2.2025

Siikalatvan kunnan keskusvaalilautakunta

Jari Oja                                                    Anna-Liisa Kivimaa
puheenjohtaja                                         sihteeri

Jaa uutinen somessa
Skip to content