Soiva Luento on musiikillinen matka suomalaisen pelimannimusiikin moninaisuuteen.
Soiton lomassa viisinkertainen huuliharpunsoiton Suomen mestari Reijo Haukia taustoittaa
soittamiaan kappaleita pienillä kuulemillaan tarinoilla ja otteilla Suomen kansanmusiikin
historiasta.
Idea tähän esitykseen lähti jostain sivumennen kuullusta lausahduksesta, että
suomalainen kansanmusiikki on vain Metsäkukkia ja Säkkijärven polkkaa. Niinpä Haukia
päätti koota ohjelmiston, jossa olisi soittotyylejä esiteltynä mahdollisemman monipuolisesti.
Kestilän kirjastolla saadaankin kuulla paitsi polkkaa ja valssia, myös polskaa, menuettia,
marssia, jenkkaa, sottiisia, tyyskää, enkeliskaa jne. Samalla saa yleisö myös hieman tietoa
kappaleiden taustoista- harva esimerkiksi tietää, että jenkka on saapunut Suomeen
Skotlannista ja polkka Pariisin seurapiireistä.
Väliajalla kahvia!
Vapaa pääsy.