Hankkeen tavoitteena on kehittää ja jakaa kestäviä, innovatiivisia sekä paikallisesti sovellettavia liikenneratkaisuja harvaan asuttujen alueiden saavutettavuuden parantamiseksi. Hankkeessa on mukana kahdeksan maata ja ensimmäinen opintovierailu järjestettiin Suomessa, Siikalatvalla ja Oulun ammattikorkeakoulussa.
– Oli innostavaa isännöidä ryhmää Siikalatvalla toukokuun toisella viikolla ja osallistua visitin tapahtumiin, kertoo kunnanjohtaja Pekka Iivari
Vieraita kiinnostivat muun muassa haja-asutusalueille palveluita tuottavat mobiiliratkaisut kuten droneilla tuotavat palvelut tulevaisuudessa, kunnan asiointiliikenteen järjestelyt, jopa kirjastoauto sekä maaseudun kuituverkkoratkaisut ja tavarankuljetusrobotit. Näiden ratkaisujen soveltuvuutta eri maiden olosuhteisiin vertailtiin työpajoissa. Myös yritysvierailut Siikalatvalla ja Oulun seudulla olivat hyvin kiinnostavia, koska suurin osa hankekumppaneista vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa. Seuraava visit study kohdistuu Unkariin kesäkuussa. Ideoita ja ratkaisuja haetaan myös Suomeen.