Ruotsalainen Tiina
Elinkeinokehittäjä
Siikalatvan kunnantalo
- Pulkkilantie 4 92600 Pulkkila
- 040 8464 105
Euroopan komission Vision 2040 -asiakirjan mukaan jopa 30 % EU:n väestöstä asuu maaseudulla, joka kattaa yli 80 % EU:n pinta-alasta. Nämä alueet kamppailevat usein liikennepalvelujen puutteen, väestön vähenemisen ja sosiaalisen eriytymisen kanssa. SMOOTY-hanke pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin kehittämällä alueiden sisäisen liikkumisen ratkaisuja ja testaamaan eri maiden parhaita käytänteitä.
Toisin kuin monet aikaisemmat hankkeet, jotka keskittyvät yhteyksiin kaupunkikeskuksien välillä, SMOOTY tarkastelee liikkumista alueen sisällä: kouluun, töihin, terveyspalveluihin, vapaa-aikaan tai matkailuun. Hanke yhdistää 9 partneria ja yhden ns. viranomaistoimijan.
Sidoskumppanina toimii Oulun ammattikorkeakoulu, joka vastaa Pohjois-Pohjanmaan kontekstin esiin tuomisesta ja toimii hankkeessa asiantuntijana. OAMK:n erityisenä painopistealueena on Siikalatvan seutu, jossa harva asutus, pitkät välimatkat ja yksityisautoriippuvuus aiheuttavat saavutettavuusongelmia. OAMK tuo hankkeeseen osaamista älykkäistä ja käyttäjälähtöisistä liikennepalveluista, tutkimuksellisesta analyysistä sekä alueellisesta kehittämisestä.
Siikalatvan kunta on hankkeessa julkinen toimija, jonka kautta maaseutualueen tarpeet ja sidosryhmät saadaan tehokkaasti mukaan käytännön kehittämistyöhön. Kunta edustaa samalla poliittista ohjausta maaseutua ja maaseudun elinvoimaa edistävissä ratkaisuissa.
Hankkeen tavoitteet
Budjetti (Siikalatvan osuus kokonaisbudjetista) 102 974€
Liikkumistarpeet ja liikkuvuusratkaisut -kysely
Kyselyllä kerätään tietoa alueenne liikkumistarpeista, nykyisistä haasteista sekä mahdollisista uusista ratkaisuista. Vastauksia hyödynnetään SMOOTY-hankkeessa, jonka tavoitteena on parantaa liikkuvuutta harvaan asutuilla alueilla ja kehittää paikallisia kunnan ratkaisuja.
Kyselyn voi täyttää joko tulostamalla sen tai käyttämällä alla olevaa linkkiä tai QR-koodia.
Linkki kyselyyn: Liikkumistarpeet ja liikkuvuusratkaisut
Tulostettava kysely: Liikkumistarpeet ja liikkuvuusratkaisut pdf
QR-koodi:
Lisätietoja:
https://www.interregeurope.eu/smooty
Yhteystiedot ja lisätiedot:
Elinvoimakehittäjä Tiina Ruotsalainen
tiina.ruotsalainen@siikalatva.fi
puh: +358 40 846 4105