Suomen keskipisteessä
10
marras
2022

Perttu Haapalahti vt. tekniseksi johtajaksi tammikuussa

Haapalahti siirtyy kunnan palvelukseen Lehdon aluejohtajan tehtävästä. Virka on puolen vuoden määräaikainen.

Siikalatvan kunnan teknisen johtajan virka on ollut täyttämättä Hannu Komun siirryttyä Tyrnävän tekniseksi johtajaksi syyskuussa. Valtuusto valitsi syyskuun lopulla tekniseksi johtajaksi Jani Käräjäojan, joka ei ottanut paikkaa vastaan. Kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtajan päättämään viralle hoitajan puoleksi vuodeksi. Kunnan teknisen toimen johtajan tehtävä nähtiin niin tärkeänä, että rekrytointiprosessin keston vuoksi päädyttiin ottamaan virkaan määräaikainen tekijä. Vakituinen virka tulee hakuun uudelleen ensi vuonna.

”Perttu Haapalahti on osaamiseltaan mainio tekijä meille Siikalatvalle. Teknisen johtajan ensimmäinen rekrytointi oli epäonninen ja teknistä toimea on johdettu nyt muiden töiden ohessa, joten onneksi saamme Pertun joulun jälkeen joukkueeseen”, sanoo kunnanjohtaja Pirre Seppänen.

Haapalahti on alkujaan kotoisin Siikalatvalta. Hänellä on pitkä kokemus rakennusalasta sekä yksikön ja talouden johtamisesta. Koulutukseltaan hän on insinööri (AMK).

”Puntaroin työpaikan vaihtoa pitkään, mutta kaikkinensa palaset vaan loksahtelivat kohdalleen. Lähden hyvillä fiiliksillä ja nöyrin mielin uusiin kuvioihin”, kertoo Haapalahti.

Lisätietoja

Perttu Haapalahti puh. 040 772 4919

kunnanjohtaja Pirre Seppänen puh. 044 511 8400

Jaa uutinen somessa
Skip to content