Siikalatva – Rohkea edelläkävijä !

22.03.2018

Tullessani  kaksi vuotta sitten keväällä Siikalatvalle havaitsin monien asioitten kunnan hallinnossa ja toiminnassa   olevan kovin perinteisellä tolalla – asiat hoidettiin niin kuin on ennenkin totuttu hoitamaan.  Joissakin kohdissa tämä toimi ihan hyvin – vanha konsti on toisinaan parempi kuin pussillinen uusia.

Fakta kuitenkin oli, että suuri osa toiminnoista hoidettiin tehottomasti ja vanhanaikaisesti – oli hiukan jämähdetty. Taloudenkin kanssa oli vaikeaa !

Tarkastellessani asiaa nyt maaliskuussa 2018  on tilanne monin osin muuttunut.  Pahimmat puutteet on korjattu ja olemme monissa kohdin onnistuneet siirtymään suoraan uusimpaan tekniikkaan ja jättämään pari kehityksen vaihetta kokonaan väliin.  Isoja loikkia on otettu tuottavuudessa ja tehty ennakkoluulottomia ratkaisuja.   Näistä on riittänyt puhetta myös julkisuudessa, mutta aina ei ole ymmärretty varsinaista pointtia.  On tultu nykyaikaan ja joissakin kohdissa takamatkalta suoraan kehityksen kärkeen.  Näin mm. talous-ja henkilöstöhallinnon ohjelmissa.  

Itse en tästä voi ottaa kunniaa vaan se täytyy antaa kehittämismyönteiselle henkilöstölle ja innokkaille kehityksen vetäjille – näitä on löytynyt niin hallintohenkilöistä kuin virkamiehistä.  Myös kuntalaiset ja järjestöt sekä hyvät  yhteistyökumppanit ovat ottaneet osaa kiitettävästi.

Viime viikolla vierailimme Siikalatvan kunnan edustajina Kuntaliiton kokeilujalostamossa Kuntatalolla.  Kehittelimme virtuaalilukion konseptia eteenpäin.  Yllättäen havaitsimme, että niin opetushallituksen, kuntaliiton kuin isompien kaupunkien edustajat ja konsultit pyörivät ympärillämme kiinnostuneina. Onpa mielenkiintoinen juttu – hienoa että joku kokeilee ja kehittää uutta! Ai tekö toteutatte tuon !  Näin kuuluivat kommentit!  Muita pieniä kuntia ei paikalle ollut kutsuttu !

Rohkeus ja edelläkävijän tekemiset kiinnostavat !

Hyviä esimerkkejä  tästä ovat  laaja sote ulkoistus ja  uusi virtuaalilukion yhteistyömalli Jedun kanssa, huiput nettisivut ja visitSiikalatva-sivut sekä koulusuunnitelmat mahdollisesti useammalle kylälle joitakin mainitakseni.   

Tätä kirjoittaessani Pulkkila salissa viritellään laitteita toukokuun valtuuston kokouksen nettilevitystä varten. Tarkoitus on saada kokoukset nettiin kuntalaisten seurattavaksi.  On kiinnostava kehitysaskel - kuntalaiset saadaan livenä seuraamaan kokousta – YouTubesta saman näkee myös jälkikäteen!  Välillä asenneltiin langaton kännykällä ja läppärillä ohjattava iso tarkka näyttötaulu neuvottelutilaan - uusinta  tekniikkaa sekin! Kuntalaisten käytettäväksi - iloksi ja hyödyksi !

Siikalatvalla kaivattua tunnettuutta on saatu ja saadaan jatkossakin rohkeudella ja edelläkävijyydellä !   Myös taloutta on saatu kohennettua samalla kertaa !

Uudet menetelmät , kokeilut ja pilotit !  Näissä kannattaa olla rohkea!  Erityisesti kun maakuntauudistus muuttaa kunnan perinteistä tehtäväkenttää ja roolia. 

Kehityksen suunta ja vauhti on hyvä meillä Siikalatvalla !

Pauli Piilma

Siikalatvan kunnanjohtaja